Hae
Puhu rakkaudesta

Kun sanat satuttaa

Voiko sanat satuttaa? Voiko joku lause lapsuudessa luoda pysyviä haavoja? Voiko ikävä kommentti kehosta olla asia, mikä jättää meihin jäljen? Pyysin muita ihmisiä jakamaan kokemuksiaan siitä miten joku sanottu asia, on jättänyt jäljen ja saattanut luoda haasteita vuosienkin ajaksi. Ajatus tähän syntyi ihan rehellisesti siitä, miten selkeää on se, ettei ihmiset ymmärrä miten sanat voivat loukata ja miten monet kamppailevat muiden sanomisten takia vielä vuosien jälkeen. Idea syntynyt osana Ihastu kehoosi -projektia ja heitä haastateltu, joten nämä liittyvät kehoon.

On aika, että me mietimme mitä me sanomme muille ja ymmärrämme sen, että sanoilla on merkitystä. Meidän tulee päästää myös irti ajatuksesta, että ihminen olisi jotenkin heikko, jos ei kestä ikäviä kommentteja tai että jokaisen tulisi toimia vain ”toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos” mallilla.

 

Kuva @noorabonphotography Noora Palonen

 

 

Osassa on nimi ja ikä perässä, kertojan toiveen mukaan. Pahoittelut siitä, että ei ole kappalevälejä, jostain syystä ne ei onnistu, vaikka kuinka yritin.

 

SV: SISÄLTÄÄ PALJON KEHOVIHAA, LÄSKIVIHAA, LAIHDUTUSPUHETTA…

”Minun ensimmäinen kokemus siitä, että olen lihava ja se on huono juttu. Kesäloman jälkeen menin kolmannelle luokalle innosta puhkuen ja siinä riisuesaa naulakoilla sanoi kaveri mulle katsoen päästä varpaisiin, että olen lihonut. Sen jälkeen laihutuksen tarve on ollut jatkuva. Kuvittelen kaikkien mittailevan minua, että olenko lihonut vai laihtunut.”
-Anonyymi
”Olin ala- asteella kun kuulin ruokalan ohi kävellessä rehtorin sanovan toiselle opettajalle ,että ”seuraavaksi olisi telinevoimistelua! Pitää varmaan etsiä joku pehmuste tangolle. Hauskaa sillä joillakin on sitä jo valmiiksi ympärillä” päälle räkänen nauru ja katse minua päin. En taida ikinä unohtaa tätä.”
-Linnea 22
”Jossain vaiheessa en enää käynyt lääkärissä vaikka olis pitänytkin mennä ja sinnittelin viimeiseen tippaan ja yritin päästä päivystykseen asiakkaaksi, ihan vaan sen takia kun mun omalääkäri aina kun siellä kävin kertomassa mitä tahansa vaivaa oli kommentti et: Kyllä sinun pitäisi laihduttaa, kyllähän sä tiedät miten se onnistuu – vähemmän ruokaa ja enemmän liikuntaa.”
-Anonyymi
”Olin kolmannella luokalla kun minua kiusattiin, koska olin herkkä lapsi. Kotona äiti sanoi: ”Pojat eivät itke julkisesti, joten pidätä sitä ja itke vasta kotona.”
Tässä melkein 20 vuotta ja yksi sukupuolenkorjausprosessi myöhemminkin minun on vaikea itkeä ja esittää tunteitani kenellekään muulle kuin terapeutilleni.”
-Helena 27v
”Mun kumppani sanoi mulle seksin aikana, että mun vatsa höllyy liikaa, että ois kiva jos se ois pienempi. Sen jälkeen ei paljoa tehnyt enää mieli ja pian erottiinkin. Sen jälkeen toi aiheutti aina suuret paineet olla alasti jonkun kanssa.”
-Anonyymi
”Olin yläasteella kun jouduin sekä henkisen että fyysisen kiusaamisen kohteeksi. Päivittäin minua kiusattiin koska liikuin pyörätuolilla. Vielä tänäkään päivänä en uskalla liikkua julkisesti missään koska pelkään mitä muut ihmiset sanovat.”
-Juho 28v
”Minulle on nuoresta asti luotu tosi kovat paineet olla se perheen ”normaali” yksilö. Äiti ja sisko on lihavia, isä on alkoholisti ja veli ei koskaan käynyt kouluja peruskoulun jälkeen. Minulle on koko elämäni hoettu, että minun pitää onnistua elämässä. Käydä koulut, omistaa talo, tehdä lapsia, mennä naimisiin, pysyä hoikkana ja olla onnellinen. Tämä hakkaa monesti takaraivossa ja lihominen on sen takia tuntunut pelottavimmalta asialta, joka maailmassa on. On ollut todella vaikea päästää irti niistä odotuksista.”
-Sara, 31
”Olen kuullut ihmisten, myös joidenkin tuntemieni, sanovan etteivät he voisi olla parisuhteessa sellaisen ihmisen kanssa jota eivät saa tulemaan. Pahentaa jo valmiiksi olemassa olevaa kipuilua siitä, että orgasmin saaminen on vaikeaa, vaikka se on onneksi ajan kanssa helpottunut. Pitkään tämä oli kuitenkin kipein omaan kehoon liittyvä epävarmuuden aihe – etten voisi koskaan riittää kenellekään koska kehoni on tällä tavalla hankala.”
– Laura, 28
”Meidän tyttö vois jättää pullan syömättä, kun maha kasvaa -sanoi isä, kun olin kymmenen vuotias. Sen jälkeen kuljin kohti jatkuvaa painontarkkailua.”
-Anonyymi
”Ekaluokalla luokkakaveri kysyi olenko raskaana kun mun maha näytti ihan vauvamahalta. Toinen ”kaveri” sanoi että oon niin iso possu etten mahu taloon sisälle.”
-Anonyymi
”Eksäni kirjoitti kamapäissään mun asuntoni seinään tussilla ”Sarasta ei ole mihinkään”. Pyysi kyllä myöhemmin anteeksi ja teksti pyyhittiin pois seinästä, mutta kukaan ei oo kertonut mulle, miten se poistetaan mun päästä.”
– Sara, 31
”Mulle on jääny kummitteleen vaan ne terveydenhoitajan ainaiset kommentit: ”Oot vähän tän painokäyrän ylärekisterillä ettei olis pahitteeksi vähä kattoo mitä syö ja liikkua enemmän.” Nämä kommentit on lähteny yläasteelta ja aina sen jälkeen ku oon kouluterveydenhoitajalla käyny. Vaikka kuinka hyvää tarkottais terveydenhuollon henkilökunnan edustaja niin paino on semmonen asia mistä pitäis lähtee keskusteleen sen kautta millaset tuntemukset sillä toisella on eikä heti jotain indeksejä aleta lateleen koska ne ei kerro koko totuutta. Pienetkin sanat voi vääristää nuoren ihmisen omakuvaa eikä koskaan tiiä mihin se johtaa.”
– Päivi 32
”Joskus töissä vartija tuli juttelemaan ”Sust on tullu hyvännäköinen, me kutsuttiin sua ennen muumimammaksi” Kyllä se söi ihmistä sisältäpäin kun näitä haukkujia oli omasta työporukasta ja osa vartijoista. Olin silloin aloittanut painonpudotus projektin.
Ulkonäköni haukkumista olen kuullut lapsesta asti ja kyllä se vetää mieltä alaspäin. Kaikkia ei voi miellyttää mutta joskus ihmisten olisi hyvä miettiä mitä päästää suustaan. Yhdelläkin sanalla voi satuttaa toista todella pahasti.”
– Hanna 28v
”Oon monet kerrat kuullut tämän ”oisit ihana tyttöystävä, jos et ois lihava” ja tarpeeks kun tätä hokee niin on aikamoinen työ uskoa itse toisin, että mun lihavuudella ei ole mitään merkitystä siinä olenko hyvä kumppani tai löydänkö kumppania.”
-Krista 25v
”Mun inho mahaani kohtaan ja jatkuva laihdutus vimma on valitettavasti äitini ”ansiota”. Äiti huomautti mulle rippijuhliini valmistautuessa, että maha näkyy ikävästi mekon alta, että laitetaanpa kiristävät housut. Välihuomautuksena tähän, että painoin n. 52kg ja kyseinen maha oli sellainen naisellinen pieni kumpu. Muistan tämän, koska tätä ennen en ollut kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Vartaloni arvostelu jatkuin aina viime vuoteen asti. Lopulta sain jostain ammennettua voimaa sanoa, että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin ole hiljaa. Mahan arvosteleminen oli yleisintä eli miten näyttää pahalta, kun se näkyy jossain paidassa. Muistan vielä silloinkin, kun olin hoikka, että äiti olisi halunnut mun pukeutuvan löysiin paitoihin. En tiedä, että minkälainen mun olisi pitänyt tai pitää olla, että kelpaisin äidilleni.”
– Hanna 35 v.
”Yksi ystäväni aika usein, useimmiten ohimennen, on joko kommentoinut suoraan minun kokoani (”Ei se oo yhtä iso kun sä.” / ”Ota vaan lisää kun tykkäät syödä vähän enemmän.” jne.) tai sitten epäsuorasti muiden (tai omaa) ”lihavuutta” kommentoiden. Tämän kaverin kanssa olen nykyisin ihan hirvittävän tietoinen ja epävarma siitä, millainen olen ja miltä näytän. Syöminen hänen seurassaan ahdistaa ja pyrin sitä mahdollisimman pitkälle välttämään.”
-Anonyymi
”Sain kuulla vuosia sitten useaan otteeseen isältäni sekä tädeiltäni olevan lihava ja että minun tulisi liikkua, etten lihoisi enempää. Isäni myös kritisoi minun ulkonäköä muutenkin, esimerkiksi finnien ilmaantuessa. Kuulemma syönyt liikaa roskaruokaa. Hänelle ei tullut ilmeisesti mieleenkään, että olin juuri murrosiän kynnyksellä ja itsetuntoni romahti sillä sekunnilla eikä ole sieltä vielä kunnolla noussut.”
-Anonyymi
”Mulle eräs aikuinen on sanonut, kun olin teini-iän kynnyksellä, että ”kyllä sitten, kun sinä vähän laihdut, niin susta tulee kaunis” ja tämä lause nousee mieleen valitettavasti vielä tänäkin päivänä.”
– Jatta 30.v
”Entinen poikaystäväni sanoi ”Olen tottunut hoikempiin tyttöihin” kun koetti nostaa mua. Olin silloin 18-vuotias. Jatkoin silti seurustelua ja aloitin diettaamisen. Ajatus siitä että olen liian iso on edelleen voimassa.”
-Reeta 27v
”Eräs läheiseni tokaisi kun olimme molemmat peilin edessä juhlavaatteissa ”Voi kun sä olisit niin kaunis jos olisit vähän hoikempi.” Kommentti pahensi jo olemassa olevaa syömishäiriötä ja lopulta päädyin oksentamaan ruokaa. Hoikkuuden tavoittelu on jäänyt elämääni ja oman kauneuden olen ymmärtänyt vasta hiljattain.”
-Anonyymi
”Sä oot niin epäseksikäs kiloinesi. Tämän sanoi poikaystävä samalla kun kertoi pettäneensä minua. Kyllä sen jälkeen on tehty vuosia töitä ja tehdään edelleen, jotta ymmärtäisin, että kilot eivät merkitse mitään ja voin olla seksikäs minkänäköisenä tahansa.”
-Krista 25v
”Mua haukuttiin ylä-asteella Viiksivalluksi. Siitä saakka olen peittänyt suuni kun puhun jos valo tulee edestä. Lopulta päädyin vahaamaan kaikki hennoimmatkin naamakarvat pois. Mulla on myös aina mukana pinsetit ja suurentava pikkupeili.”
-Anonyymi
”Yksi mun satunnainen partneri ihmetteli ääneen, että miten ihmisellä voikin olla niin kapeat huulet kuin mulla ja että suuteleminen ei kai siksi tunnu oikealta.
Siitä lähtien oon ottanut kompleksinpoikasen huilistani ja etsinyt hyvää täyttäjää huulilleni, enemmän tai vähemmän tosissani. Etsin kai yhä. Onneksi ei riitä rohkeus lähteä ottamaan pistoksia. Osu ja uppos se kommentti.”
-Anonyymi
Tässä on vain pieni osa ihmisten kokemuksia. Toivon, että nämä saivat sinut pohtimaan jotain tai ymmärtämään muita.
Uskon, että äärimmäisen monilla ihmisillä, joita kohtaamme, on samantapaisia kokemuksia. Osassa meistä ne jää elämään ehkä vahvemmin tai selkeämmin ja se on ok, meidän ei todella tarvitse itseämme alkaa niistä syyttelemään. Olisi vaan hienoa, että ihmiset heräisivät esim. sellaisiin asioihin kuin kehorauha tai terveydenhuollossa harjoiteltaisiin toimimaan toisin tai ymmärrettäisiin se, että toisen keho ei kuulu minulle.
Kiitos kaikille, jotka jakoivat palan tarinaansa. Toivon, että pääsette omalla matkallanne eteenpäin. Haavat elää meissä varmaan aina jotenkin, mutta toivottavasti vain osana matkaa eikä niin, että ne määrittävät koko elämän. Olette <3 ja niin arvokkaita!
-Krista

Kuva @noorabonphotography Noora Palonen

Deittailen taas kuuden vuoden jälkeen

On haastava kirjoittaa tätä, mutta on aika myöntää ääneen, että kuuden vuoden jälkeen meikä deittailee jälleen! Seuraavaksi täysin suunnittelematonta tekstiä siitä miltä tämä tuntuu parin kuukauden kokemuksen jälkeen. Tai ihan rehellisesti en tiedä, ei tätä kai kovin kummalliseksi deittailuksi voi edes sanoa!

Kertaus: Olen deittaillut viimeksi vuonna 2014, jolloin tapasin myös miehen kenen kanssa olin suhteessa vuosia. Tämä suhde on päättynyt joulukuussa 2019 ja kesällä 2020 oli taas deittailun aika.

Ihan rehellisesti, musta tuntuu, että oon niin ulapalla tästä deittailumaailmasta! Silti tämä on äärimmäisen mielenkiintoistakin. Mun aiemmissa deittailukokemuksissa ei ole kauheasti kehumista, olen itse muuttunut hurjasti vuosien aikana ja deittailumaailma on selkeästi muuttunut myös. Tälle kaikelle tulisi tehdä ihan oma postaus mikä mua ihmetyttää ja kummastuttaa! Heinäkuun alussa kaverini tekivät mulle Tinder-profiilin ja se on nyt itsellä ehkä se suurin väylä deittailuun. Sitä ennen olin itse liittynyt kaverin suosituksesta Bumbleen (ei kummallista sanottavaa) ja myös muutamien kanssa viestitellyt ihan instagramin kautta.

Ennen kuin kerron mitä tässä on mahtanut tapahtua niin haluan ihan rehellisesti jakaa, että mun omat fiilikset suhteista ja deittailusta ovat hyvin sekavat. Joskus tekee mieli poistaa Tinder ja unohtaa koko deittailu, joskus muistaa miten ihana ois löytää joku kenen kanssa vois vaan olla lähekkäin ilman suurempia sitoumuksia, joskus mietin, että oisko se unelmakumppani yhden sydämen päässä… Liityin mielenkiinnosta ja myös vähän sosiaalisesta painostuksesta deittisovelluksiin. ”Vähän kiinnostaa, ehkä nyt on sen aika” ajatuksilla. Mulla lukee niissä maininta ”rennosti” tai ”katsotaan mitä tapahtuu” koska mä en todella tiedä etsinkö mitään ja jos etsin niin mitä. Olen itse vahvasti semmoinen tyyppi, joka ei uskalla mennä kasvotusten tutustumaan ihmisiin, vaan tämmöinen tapa tuntuu luontevalta. (tämäkin voi kenties joskus muuttua)

Lisäksi huomaan, että odotan vaan sitä, että joku supertyyppi vaan tulis, alottais keskustelun ja mä kokisin hänet hyvin kiinnostavana tyyppinä. 

Mä en tällä hetkellä itse hirveästi aloita keskusteluja ja saatan aika nopeasti lopettaakkin ne, jos keskustelu ei ole oikeasti mielenkiintoista. Kun en nyt etsi mitään varsinaisesti niin helposti sitä keskittyy vaan niihin, joista heti tulee tosi hyvä ja kiinnostunut olo. Eli niihin mielenkiintoisiin profiileihin ja aloituksiin. Tämä ei varmaan ole kovin toimiva tapa, jos olisin vahvasti sillä ajatuksella liikenteessä, että haluan treffeille tai parisuhteen.

Mutta nyt muutamiin kokemuksiin! Jos odotit megapaljastuksia, varaudu pettymään! Kesäkuussa joku laittoi mulle instagramissa viestin ja päätin heittäytyä siihen mulle täysin vieraalla tavalla. Eli myönnyin, kun hän vaan kysy voisiko tulla mun luo kahville! No häntä ei ikinä näkynyt eikä kuulunut sen jälkeen. Enkä todella itsekään huudellut perään. Muutamista treffeistä oon kieltäytynyt, kun en kokenut minkäänlaista kiinnostusta lähteä treffeille. Useat keskustelut ovat menneet sillä tutulla moi, miten menee? -kaavalla, joihin en ole nyt jaksanut jäädä keksimään jutunjuurta. Yksien treffien kanssa seilattiin eestakas, kunnes mies halusi ”aikalisän” nähtyään mun kuvan lehdessä (ihastu kehoosi tiimoilta) ja se juttu jäi vähän auki. Lisäksi mukaan mahtuu toki useammat kikkelikuvat ja seksiseurapyynnöt, kiitos ei.

Tämä on ollut ehkä hämmentävintä: monen kanssa keskustelu loppuu silloin, kun oon kertonut mitä teen työkseni. Tyylillä ”valmennan pääasiassa naisia itsetuntemuksen ja itsensä hyväksymisen parissa.” ja sitten ei vastata, vastataan jotenkin kummaksuen tai halveksuen tai poistetaan pareista. Tämä juttu on nyt selkeästi jotenkin erikoinen. 

Erään ihmisen kanssa oon jutellut heinäkuun alusta saakka aktiivisesti, alusta saakka oli mun mielestä mielenkiintoista sekä syvällistä keskustelua ja on edelleen, ollaan nähty kerran ehkä elämäni parhaimmilla treffeillä koskaan. Mutta en siitä sen enempää puhu.

Tää deittailu opettaa hurjasti itsestäni erilaisia asioita! Tunteista, haaveista, peloista, rajoista, menneistä suhteista, läheisyydestä, arvoista, millaisen kumppanin kanssa haluaisin olla… Se on tässä ehkä parasta ja oleellista. Ei treffien määrä tai se syntyykö jonkun kanssa jonkinlainen suhde.  On tullut hurjasti oivalluksia sekä toki ajatuksia yleensäkin deittailusta. Voisin niistä kirjoittaa jonkunlaisia postauksia: minkälaisia asioita musta ois hyvä pitää mielessä deittaillessa, kokemuksia Tinderistä tai minkälaisia juttuja ois hyvä tehdä tai ei kannata tehdä netissä deittaillessa. Tämä postaus oli vaan lyhyesti mun omaa elämä, mutta seuraavissa vois olla jotain hyödyllistä sisältöä teille.

Loppuun hyvä sanoa, että tässä ollaan taas tutkimusmatkalla ja sinkkuna edelleen, mutta täysin hyvä niin. Tinder saattaa poistua puhelimesta heti huomenna tai yhtäkkiä löydän sieltä tai vaikka kaupasta loppuelämän kumppanin. Katsotaan!

-Krista

https://www.instagram.com/kohonenkrista/?hl=fi